I Choose the Sin / Anal Thunder

 

 

Heviparodioita on tehty lähestulkoon yhtä kauan kuin heviäkin. Punk-bändi Anal Thunder kantoi kortensa kekoon kirjoittamalla tämän kappaleen Table for One –albumilleen, joka ilmestyi keväällä 2006. Biisi on kursailematonta ja röyhkeää punk rockia, mutta siinä toki ripataan surutta Holy Diveria ja videossa tehdään pilaa black metal –estetiikasta. Kynttilöitä, niittiä, nahkaa, tukkaa, väärinpäin olevia ristejä, tulenpuhaltelua ja ennen kaikkea saatanallista menoa!

Anal Thunder ei ole jättänyt heviparodioitaan tähän. Uudella, Time of Your Life –albumilla on The End, jossa on sekä Slayerin Raining Bloodia että power metallista rytkettä. Hauska kappale, hauska bändi, mutta ei tippaakaan naurettava. Katsotaan, vetääkö Anal Thunder biiseistä kumpaakaan lauantaina.

Veden loihtu / Auringon Hauta

Eräs suosikkiyhtyeistäni Solgrav nimeltään, otti ja vaihtoi nimensä suomenkieliseen Auringon Hautaan. Tämä tapahtui itse asiassa ja pidempi tovi sitten kuin myöskin se, että uusi albumi "Muinaisia muisteloita, noita syntyjä syviä" on ollut valmis jo kauan aikaa sitten. Bändin vihdoin selvittyä julkaisusotkuista voi uuden levyn sanoa olevan varsinainen työvoitto, sillä sen verran kovan tason kansanperinnemetallista on tällä erää kyse.

Esimakua levystä saatiin, ettei piru vie olisi vaan jo parikin vuotta sitten, kun Köyry-yö, juhlayöstä, tehtiin musiikkivideo, mainio video olikin. Nyt levyn julkaisun yhteydessä julkaistiin toinenkin musiikkivideo pävämme kappaleesta Veden loihtu. Kyseinen ralli valikoitui päivän biisiksi iskevyytensä sekä mainion poljentonsa tähden. Tämä on myös levyn ensimmäinen varsinainen kappale.

Muinaisia muisteloita... kulkee varsin kalevalaisissa maisemissa, eikä vähiten sanoituksiensa osalta, jotka ovat mainiota runomittaa. Yhtyeen nimenvaihdos tuli sikälikin hyvään saumaan, että bändi on kulkenut jo melko kauas black metal juuristaan. Laulu on vaihtunut rääynnästä pääasiassa puhtaaseen tulkintaan, eikä entisajan tummuutta ole musiikissakaan järin paljon enää havaittavissa, toki mausteina kuitenkin. Suuren panoksen levylle on antanut myös Juha Jyrkäs vierailijan roolissaan, joka lienee monelle tuttu mm. Poropetran riveistä sekä myöskin Korpiklaanin sanoittajana.

Jo toisesta "Noitakansa" -demosta saakka yhtyettä seuranneena, on ollut ilo huomata kuinka kehitys on aina ollut postiivista jo valmiiksi erittäin hyvistä lähtökohdista. Vaihtelua on tullut matkan varrella sopivasti.

Crossroads / Accept

 

 

Teutonihevin keisaribändi Accept teki taannoin näyttävän paluun, kuten on varmaan huomattu. Siten monet nahkahousuhevimiehet ovat löytäneet levyhyllyjensä kätköistä tämän germaanibändin tuotokset uudelleen. Balls to the Wallia (1983) ja yliarvostettua Metal Heartia (1985) muistellaan kyynelet poskilla, vaikka räkäkurkku Udo Dirkschneider ei olekaan enää mukana. Mutta kuka muistaa Predatoria?

Niin, Peratorihan (1996) oli noin neljäntoista vuoden ajan Acceptin viimeinen albumi, ja kovin halveksitulta albumiltahan se vaikuttaa. Se oli kevyt, jopa kokeileva ja moderni, joka on monin tavoin sidottu aikaansa. Niin, ja se oli erityisen kevyt ultraraskaaseen (ja junnaavan tylsään) edeltäjäänsä Death Row:iin verrattuna. Death Row:lla ei tämmöisiä, Crossroadsin kaltaisia kappaleita ollut. Jösses, tässähän vielä laulaa Dirkschneiderin kanssa bändin basisti Peter Baltes.

Muistakaa, että näihin merkkeihin se Acceptin taru päättyi vuosia sitten. Tosin Blood of the Nations (2010) avaa kirjan uudestaan ja kirjoittaa siihen uusia lukuja.

Alt - land - is / Kingston Wall

Mytologi Ior Bock on kuollut. Petri Walli on kuollut. Näin ollen myös Kingston Wall on kuollut, ollut jo kauan. Jo kertaalleen puukotettu Bock kuoli kun hänet puukotettiin taas, tällä kertaa lopullisesti reilu viikko sitten. Tapauksen johdosta on Kingston Wall saanut jonnin verran tilaa soittimessani, Ior Bock kun kuului yhtyeen innoittajiin.

Valittu kappale on käytännössä suoraa Bockia musiikiksi puettuna musiikiksi ja kertailee osaa Bockin luomasta mytologiasta. Tuon mytologian mukaan Atlantis eli Alt land is eli All land's ice sijaitsi Suomessa. Jääkausi syntyi Odenmaalle (oliko tuo nyt sitten Uusimaa?), jota asuttivat aasat ja muita Pohjolan alueita vaanit. Mikäli tämä saaga tuntuu mielenkiintoiselta kannattaapi lukea itse Bockin perheen saaga, jossa koko homma on kaikessa kokonaisuudessaan. Vaikka omasta mielestäni tuo saaga on lähinnä pelkkää sananhelinää ja väen vängällä sanoista johdettuja tarkoituksia, on se sinällään ihan viihdyttävää hölmöilyä, mutta minkään valtakunnan tieteeseen tuota ei parane sekoittaa. Onko Lemminkäisen temppeli olemassa? Mitenkäs se kultainen pukin pää, vai mikä se nyt olikaan?

Kingston Wall taasen oli lyhykäisen uransa aikana loistelias yhtye, eikä heikkoa levyä tuosta kolmen albumin sarjasta löydy sitten millään. Ensimmäinen jäänee aavistuksen kahden viimeisemmän varjoon ollen kuitenkin mainio sekin. Tämän päiväinen mystiikan helmi löytyy viimeiseltä Tri-Logyltä.

Stop! / Against Me!

 

Katsoin tarpeelliseksi kirjoittaa toisenkin postauksen peräkkäin. Against Me! on jonkinlaista popahtavaa punk rockia ja alternative rockia soittava yhtye Floridasta. Soittolistallani on ollut kaksi bändin levyä; vuoden 2008 New Wave ja vastikään julkaistu White Crosses. Tähän mennessä Against Me! ei ole oikein iskenyt, mutta tämän suht tehokkaan ja yksinkertaisen rallin myötä pääni sisällä naksahti. Tämähän on hemmetin mainio biisi, jossa on tanssittavuutta, koukuttavat kertosäe ja yleisesti ottaen muutenkin hyvää meininkiä ja musisointia.

Stop! on ilmeisesti pienoinen hitti, onhan siitä videokin tehty. Varmasti joku on sitä mieltä, että tämä ei ole edes tämän albumin paras biisi, saati Against Me!:n parhaimmistoa. Mutta itse tunnen päässeeni bändiä lähemmäksi tämän biisin kautta, joka kuulostaa jopa hieman punkahtavalta Village Peoplelta. Perverssiä, eikös?

Silver Into Steel / Grand Magus

 

 

Tässä ruotsalaisen Grand Magus –yhtyeen vuonna 2008 levyttämässä kappaleessa on kaikki kohdallaan. Kauniit ja kuulaat akustisella kitaralla toteutetut melodiat, jykevät riffit ja majesteetillinen laulu, jylhästä tunnelmasta nyt puhumattakaan. Yhtye soittaa hieman retro-pohjaisesti heavy/doom metallia, ja tässä biisissä kuulee flirttailua jo 70-luvun klassikoidenkin suuntaan. Ei mikään ihmekään, että tämä kolmikko pokkasi Iron Will –albumillaan tunnustusta, muun muassa “kuukauden levy” –tittelin Imperiumissa.

Viisi tyttöä / Joose Keskitalo

Kaverini oli viime viikolla katsomassa Joosea Helsingissä ja kertaili keikkaa viikonloppuna, onhan tuo itsekin tullut nähtyä elävänä Siitäpä tämänkertainen biisivalinta. Joose Keskitalo, välistä Kolmas Maailmanpalo -yhtyeensä keralla soittaa jonkinlaista vinksahtanutta gospelia, joka musiikillisesti tarkoittaa lähinnä ameriikan folkin, suomalaisen kansanmusiikin ja bluesin sekaista häröilyä välistä jopa juurimusiikin sävyttämin väristyksin. Varsin usein Joosen musiikissa saavat tilaa melkoisen negatiiviset sävyt, jotka jotenkin käänteisesti tuntuvat kaikesta yliampuvaisuudestaan huolimatta sopivan tähän juttuun vallan mainioisti.

Tuhoa ja kuolemaa levitetään myös tässä Viisi tyttöä nimisessä veisussa; laulun henkilö palastelee kaiken kaikkiaan viisi kaunista tyttöä tehdäkseen niistä yhden kokonaisen. Väistämättäkin käy mieleeni tarina seppä Ilmarisen kultanaisesta sekä tietenkin myös Uhrilampaat. Musiikillisesti kuollaan perinteisissä maisemissa.

Muista suunnilleen samojen ihmisten kollektiiveistä kannattaa tsekata ainakin Paavoharju, Muuan Mies sekä Harmaa Getto.

Kaapissa On Natsi / Steen1

 

Kavereilta levyjen pummiminen on hauskaa. Nyt on kuuntelussa Seppo Lampelan alias Steen1:n, tuo lähiöiden ongelmia monesta perspektiivistä kommentoivan nuoriso-ohjaajan Runoja kontrollihuoneesta –levytys (2009). Levyllä on harvinaisen paljon skit-väliosia, itse asiassa niitä on melkein enemmän kuin varsinaisia biisejä. Tässäkin on itse asiassa yksi, loppuun piilotettuna. Kaapissa on natsi on yksi niistä monista levyn biiseistä, joissa on perin orgaaninen tausta. Arvaisin, että vain rumpuraidat ovat perinteisemmällä tekniikalla (lue: samplaus ja looppaus) toteutettuja.

En sitten tiedä, poikkeaako biisin sanoma muista Steen1:n levyttämistä biiseistä kovinkaan dramaattisesti. Käsittelyssä ovat ainakin Orwellilainen pelon ilmapiiri, jossa kaikki ovat potentiaalisia varkaita. Nimen ehkä kevyt ja kummelimainen nimi ei kuitenkaan vie huomiota oikeista huolenaiheista. Tähän biisiin on ahdettu enemmän asiaa kuin monelle levylle! Tämän levyn jälkeen Lampela kehitteli uuden Liekehtivä Sikiö –taitelijanimen, jonka turvin teki Pesismaila ja Ananas –levyn, jonka avulla hyökkäsi amerikkalaista markettiräppiä vastaan sen omilla aseilla. Timo Rautiaisen kanssa tehtävää yhteistyöprojektia odotellessa…

One Nation Arise / Saga

Poikkeuksellisen pitkän musiikillisen inspiraation puutteen synnyttämän tauon jälkeen alkaa Kanerwala toivottavasti palata kohti totuttua kurssia. Koska arvon naapurimaassamme Ruotsissa on viime aikoina kohuttu kansalliskonservatiivisen Ruotsidemokraatit -puolueen saamasta vaalimenestyksestä, on päivän kappalekin jollain tavalla tuohon liittyvä. Saga on nimenomaan ruotsalainen laulaja-lauluntekijä -tyylinen tapaus, jossa nationalismilla on varsin selvä ja iso rooli. Tehdään nyt heti alkuun selväksi, että Saga on myös nainen (kuvan tietysti huomasitte), jonkun mielestä tuo saattaa olla yllättävääkin. Saga tunnetaan jopa kolmesta tribuuttilevystään englantilaiselle RAC (Rock Against Communism)-yhtyeelle Skrewdriverille. Vaikka näillä tribuuteilla soikin mainion räväkkä punkrock, on Sagan oma tuotanto lähinnä poppia, joskin hieman selvästi keskitasoa parempaa sellaista.

One Nation Arise sopii tuohon edellämainittuun Sverigen kohuun lyriikoiltaan, joten tuo tuli nyt sitten tuolta YouTubesta valittua tämänkertaiseksi maistiaiseksi. Tuo kappale ei kuitenkaan ole musiikillisesti läheskään parasta Sagaa.

Turkka / Tumppi Varonen & Problems?

 

Tätä merkintää kirjoittaessa käsiteltävä kappale ei ole edes soinut ensimmäistäkään kertaa loppuun asti. Kyseessä on kaikille jokseenkin tutun Tumppi Varosen ja tämän Problems? –yhtyeen tuoreempaa tuotantoa. Haluisitko Tietää? on vain kaksi vuotta vanha teos, mutta äijässä silti näyttää olevan energiaa Turkan kaltaisten punkimpienkin palojen esittämiseen. Varosen tuotanto on ollut lähempänä suomirockia, ja eihän tässäkään kappaleessa ole samaa uhoa kuin 70-luvun lopun klassikoissa.

Itse biisi kertoo Jouko Turkasta, kuinkas muutenkaan. Tarttuvan kappaleen mukana tekisi mieli laulaa mukana, mutta tätäkin kirjoittaessa kello on jo sen verran paljon että naapurini saattaisivat tykätä kyttyrää. Ja meikäläisellä on jopa mukavat naapurit, joten enpä heitä viitsi ehdoin tahdoin ärsyttääkään. Mutta harmi, ettei tätä kappaletta kuultu taannoisella keikalla. Olisin kyllä muistanut, jos tämä olisi soitettu.

Luotan huomiseen / Taiska

Aiemmin oli puhetta suomalaisesta iskelmästä, joka on tietenkin parhaimmillaan silloin kun kyseessä on jokin traditionaalinen kappale, todennäköisesti 1950- tahi 1960-luvuilta. Modernimpi, niin sanottu kulutusiskelmä oli parhaimmillaan 1970-luvulla, joka oli myös käännösiskelmien kulta-aikaa. Jenkat sun muut olivat väistyneet musiikin ottaessa askelia nuorekkaampaan ja populäärimpään suuntaan. Taiskan Luotan huomiseen ei ole poikkeus; käännöiskelmää esitetään ilmeisesti tässäkin, vaikka Taiskalla taitaa käännöksiä olla muita aikalaisiaan vähemmän. Poikkeuksellisen tästä tekee se, että Taiskalla on melko vähän huonoja kappaleita ja hänen äänensä on mukavan persoonallinen. Mombasa niminen debyyttilevy soi aikoinaan autoni kasettipesässä tauotta lähes puolivuotta, niin kauan että siitä tuli kuuntelukelvoton. Tästä ei iskelmä enää parane.

Lapset / Damage

 

 

Ensin oli Poliisivaltio. Sitten tuli Damage, josta taas kuoriutui Warmath. Paikkana on siis 80-luvun Kuopio. Näissä kolmessa bändissä soitti joitakin samoja henkilöitä, vaikkei niitä voikaan täysin samoina yhtyeinä pitääkään. Poliisivaltio soitti hardcorea ja Warmath teknistä thrash metallia, ja Damage mahtuu sinne väliin hardcore-vaikutteiseksi speed metalliksi. Damage oli ensimmäisiä suomalaisia bändejä, jotka soittivat spedeä, sillä bändin omaa nimeä kantanut ep ilmestyi jo vuonna 1986. Samana vuonnahan ilmestyi Varauksesta kehittyneen Vendetankin demo.

Damage on sellaisia ep-levyjä, joille annan täydet pisteet. On hyvin mahdollista, että lisäkseni kukaan muu ei niin tee, mutta en ole kahdessa vuodessa kyllästynyt levyyn lainkaan. Sen ehdottomasti paras kappale on B-puolen aloittava Lapset. Eihän tämä ole järin monimutkaista, mutta sitäkin tarttuvampaa ja selkeä ero Poliisivaltion hardcore-rähjäykseen, joka ei tosin ollut kovin kummoista. Jos saisin hyllyyn vielä Warmathin Gehenna-EP:n, olisi minulla näiden yhtyeiden koko levytetty tuotanto fyysisessä muodossa…

Service for a Vacant Coffin / Autopsy

Tämä death metallin helmi pulpahti mieleeni kun tuo kappaleen alun hidastelun jälkeinen riffi oli soinut päässäni jo pidemmän aikaa. En vain saanut kiinni siitä, mikä bändi oli kysessä kuin vasta pari päivää sitten, Amerikan Autopsyhän se. Pahemmin ei ole tätäkään klassikkobändiä tullut kuunneltua, itse asiassa ei tämän Severed Survival debyytin ja sitä seuranneen Retribution for the Dead minin lisäksi juurikaan mitään. Eräs seikka kuitenkin pisti silmään, ainakin tämän kappaleen kohdalla, nimittäin Autopsy kuulostaa enemmän ruotsideathilta kuin amerikkalaiselta. Tuollainen siis tuli mieleen näin äkkiseltään. 

Autopsyä sietäisi kuitenkin tutkia tarkemmin, sen verran tärkeästä yhtyeestä on kuitenkin kyse. Myös sellaiset nimet kuin Malevolent Creation tahi Incantation ovat jääneet myös omalta kohdaltani turhan vähälle huomiolle kun kerran ameriikandödöstä puhutaan.

Will…? / Rattus

 

Hardcore punkista tuttu Rattushan teki vähän spedemetalliakin 80-luvun puolivälin jälkeen. Metallivaikutteet olivat jo ilmeisiä vuonna 1987 ilmestyneellä Stolen Life-albumilla, joka olisi ollut Suomen ensimmäinen speed metal-albumi, jos se vaan olisi julkaistu Suomessa. Itse albumista on lisätietoa täällä.

Vaikka speed metal on Rattuksen osalta historiaa, niin tämä biisi ei ole. Se on nauhoitettu myös 2000-luvulla uudestaan Voittaako pahuus-nimellä yhtyeen paluualbumi Rattukselle (2005). Itse pidän tätä biisiä yhtenä Rattuksen parhaimmista, vaikka Rattuksella on tolkuton määrä hyviä biisejä. Tämä versio vaan on tynkä: nimestä on saksittu “Evil Win” pois ja tämä kappalekin kellottaa vain kaksi minuuttia.

Suloinen myrkynkeittäjä / Mariska & Pahat Sudet

Flunssassa on päässäni soinut myös tämä Mariskan uutta tyyliä edustava kappale, jota ahkerasti, ainakin Radio Suomella tuntuvat soittavan. Mariska heitti hiphopin huitun helkuttiin ja alkoi laulamaan iskelmän suuntaista musiikkia tukenaan mainio Pahat Sudet -yhtye. Viime aikoina on ollut selvästi havaittavissa trendi, jossa nuoremman polven muusikot ovat ottaneet iskelmän omakseen ja tätä kautta myös tuo keski-ikäisten suosima tyylisuunta on saanut uutta, vakavammin otettavaa verta mukaansa. Toki iskelmässä on nykyaikanakin ollut ihan mukiinmeneviäkin artisteja, mutta reilusti suurinta osaa tuosta genrestä on dominoinut aivan kammottavan halvan kuuloiset sunnuntailaulut. Parhaat, ihan oikeasti hyvät iskelmäthän tehtiin 70-luvulla tahi aiemmin. Nyt tuo saattaa ollamuuttumassa.

Sanottakoon nyt vielä, että tuosta hippihopista en koskaan ole erityisemmin innostunut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja Mariska ei koskaan kuulunut niihin poikkeuksiin. Nyt tätäkin kelpaa jo kuunnella, tässähän ihan lauletaan.

800 Grader / Ebba Grön

 

Ebba Grön taitaa olla kovin Ruotsissa koskaan vaikuttanut punk-bändi, mutta “Åttahundra grader” ei taida olla Ebbojen paras biisi (STAATEN OCH KAPITAAALET!!), vaikka Kärlek & Uppror onkin bändin paras levy. Tuolla vuonna 1981 ilmestyneellä kiekolla bändi lipui pois punk-muotista kohti stadionrock-soundia. Kärlek & Uppror olikin ilmestyessään jymymenestys, sillä siitä tykkäsivät sekä punkkarit että valtavirtarockarit, sekä Ruotsissa että ulkomailla.

Oliko Ebba Grön Ruotsin The Clash vai Eppu Normaali? Ebba Grön ei ehtinyt kollegoidensa tavoin julkaista ensimmäistäkään paskaa albumia, vaan laittoi pillit pussiin jo vuonna 1982. Ebba Grönistä sikisi suositumpi Imperiet, ja molempien bändien keulakuva Joakim Thåström on niittänyt mainetta myös sooloartistina.

Me ollaan hänen lapsiaan / Rölli

Olen ollut koko viikon flunssassa, joka tarkoittaa myös sitä, että olen katsonut tolkuttoman määrän elokuvia.

Viimeimmäksi, noin kymmenen minuuttia sitten tuli katsottua Rölli - Hirmuisia kertomuksia. Rölli oli yksi lapsuuteni suurimmista lastenohjelma-suosikeista siinä missä esimerkiksi Muumitkin. Me ollaan hänen lapsiaan valikoitui nyt sen takia, että se kuuluu tuohon vuonna 1991 valmistuneeseen rölli-elokuvaan.
Jos tuon irrottaisi kokonaan asiayhteydestään, voisi tuon kuvitella olevan gospelia, jota se onneksi ole.
Suurimmasta osasta muita rölliralleja tämä eroaa siinä, että päätulkitsijana on Maahiskeiju eli Sari Mällinen. Tosin Rölli laulaa kuitenkin mukana, pienemmässä roolissa vain. Vierailevia esittäjiä on röllissä ollut myöhemminkin, nimittäin Usvametsän neito laulaa luikauttaa jossain kappaleessa.

Allu Tuppurainen on mainio mies musiikin saralla, sillä monet rölli-laulut ovat oivaltavia ja kekseliäitä sekä varsin usein myös suoraan sanoen erittäin hyviä. Rölli-sarjaa tehtiin vuodet 1986-2001, mutta minä en kyllä muista mitään yhdeksänkymmentäluvun keskivaiheen jälkeisistä tunnelmista. Noita uudempia röllejä tekisi mieli nähdä, vanhoja olenkin kirjastosta lainannut kun DVD:lle näemmä olivat painettu. Rölli ja metsänhenki -elokuvan kyllä muistan, mainio oli sekin, mutta tämä uusin ja tällä kertaa animoitu Röllin sydän ei kyllä napannut sitten alkuunkaan. Rölliä ei mielestäni ole suotavaa animoida aluunkaan. Pahakseni en panisi jos uusia jaksoja vielä joskus tehtäisiin, vaikka Allu on muistaakseni joskus sanonut ettei uusia jaksoja enää tehdä. Toivossa on hyvä elää.

Saatana on Herra / Rytmihäiriö

 

Tämä biisi on soinut päässäni koko viikonlopun. Perjantainen keikka Suistolla oli erityisen raaka ja tolkuton, varmasti paras tähän mennessä näkemäni. Lisäksi haastattelunauhasta on purkamatta vielä viitisen minuuttia ja keikasta tuleva raportti on viittä vaille valmis, joten tämä soi päässäni varmasti vielä pari päivää. Mutta onhan tämä yksi parhaimmista Rytmihäiriön 2000-luvun biiseistä. Julkaistu siis samannimisellä paluulevyllä vuonna 2005. Haudanusvakin varmaan muistaa tuon ajanjakson?

“Esimerkiksi lause “Saatana on herra” on varmasti suurimmalle osalle ihmisistä ei-toivottua informaatiota.”

SAATANA ON HERRA!

Lasso / Tapio Rautavaara

Tapio Rautavaara kuuluu ikisuiikkeihini ja niihin harvoihin iskelmälaulajiin, jotka ovat täysin uskottavia eivätkä aiheuta piiruakaan häpeää kuulijalleen. Nyt esittelyssä on hieman harvinaisempi ralli, Lasso, Rautavaaran länkkärivaiheen levytys kuusikymmentäluvun keskivaiheilta. Kuten tavallista, on kappaleen säveltänyt Toivo Kärki ja sanoituksesta vastaa Reino Helismaa. Toinen hiiskatin kova länkkärilevytys on Ringo samoilta ajoilta. Lopuista Tapsan nappiosumista en sano mitään, tiedätte ne kuitenkin.

Pikkuhitleri / Pelle Miljoona & N.U.S.

“Ennen oli moottoritie kuuma, nyt Exressbus on siististi cool”. Ennen moottoritien kuumenemista Pelle Miljoonalla oli Savonlinnassa N.U.S. –bändinsä, jonka kanssa tämä rynni ensimmäisten joukossa tekemään suomalaista punk rockia. Bändi sai vain aikaiseksi yhden pitkäsoiton, pari singleä ja osallisuuden Pohjalla-kokoelmalle. Vuonna 1978 ilmestynyt Pelle Miljoona & N.U.S. –albumilla on monia biisejä, joita voisi pitää punk-klassikkoina, joukossa myös tämä Pikkuhitleri. Teknisesti haparoivaa, soundillisesti onnetonta ja rakenteellisesti yksinkertaista. Tämä on punk?

Pelleä pidettiin synkistelijänä tämän kantaa-ottavuuden vuoksi, vaikka Pikkuhitleri on vielä aika kesyä kamaa, kun jo ajattelee samoihin aikoihin aktivoitunutta Crassia. Olen tosin huvittunut siitä faktasta, että “rautakanslerin” piti alunperin olla “paperitiikeri”. Mainittakoon nyt vielä, että kaverini (joka ei varmaan tajua lukea tätä blogia) näyttää kovasti nuorelta Pelleltä…

The Battle Hymn of the Eristocracy / Aarni

Puttepossun nimipäiviä eilen vietettiin... Sitä muistuttaapi erehdyttävästi tämä Aarnin kappale. Aarni soutaa syvässä musiikillisessa alkulimassa ja vielä syvemmällä konseptin vastaavassa. Itse Aarni kuvailee musiikkiaan Avant-Garde mooD Musickiksi, siis käytännössä erittäin kokeellista doomin katkuista metallia. Tämä kappale on alunperin tuttu sellaisesta kulttiopuksesta kuin Principia Discordia, josta minulla ei itse asiassa ole lainkaan hajua tuota wikipedian linkkiä enempää. Discordia on siis ilmeisesti jokin kaaoksen ympärille rakennettu uskonto. Kappale on niin outo, että se on varsin tarttuvakin.

Aarni on todennäköisesti yhden ihmisen projetki, vaikka nettisivuillaan annetaankin ymmärtää, että siinä soittavat erinäiset hahmot kuten Doomintroll tahi Mistress Palm (käykää katsomassa kuvat!). Joitain auttavia käsiä lienee silti käytetty. Mainiota on, ettei mystisyyden verho raotu liikaa. Muitakin aiheita toki musiikissaan käsitellään kuin tuota Discordiaa, Kalevalaa ja Lovecraftia ainakin.

Connection / Circle

 

Forrest Gumpista tuttua kansanviisautta voidaan soveltaa myös porilaiseen Circleen: “Circlen levyt ja keikat ovat kuin suklaarasia. Koskaan et tiedä, mitä saat.” Lieneekö Circlen katalogissa ensimmäistäkään levyä, joka olisi kuulostanut joltain toiselta Circlen jo tekemältä levyltä. Keikoista en ole ihan niin varma, koska olen nähnyt Circlen livenä vain kerran, Ilosaarirockissa heinäkuussa. Tänä iltana menen raportoimaan ja kuvaamaan Porin kaupunginteatteriin (!) bändin esityksen. Circle harvemmin keikkailee kotikaupungissaan, ja nyt pitäisi olla tulossa jotain spesiaalia. Eivätkös ne kaikki Circlen keikat ole sellaisia?

Päivän kappale on Hollywood-albumin (2008) aloitusraita Connection, ja se edustaa Circlen katalogista sitä helpointa osastoa. Biisi on helppo lähestyä, mutta niinhän taitaa olla koko Hollywood-albumikin?

Rienaaja / Demonitar

Huumoria, sitä edustaa Demonitar. Niin musiikillisesti kuin habituksellisestikin tallotaan black metallimaisia polkuja. Veikeitä riffejä sisältävä Yön pimeät tunnit demo pitää myö sisällään thrash- ja punkmaisia sävyjä ollen jopa melko mukavaa kuunneltavaa. Hilpeyttä herättää Rienaajan lisäksi Hirvensarvikruunun valtakunta (?!). Tällä, verrattain jopa omaperäisellä demolla on kohtuu mainiot, aiheeseen sopivat soundit. Sentään niin pahaan rienaukseen kuin taannoinen Blackthrone meni ei onneksi sorruta, Demonitar kun taitaa tulla kuitenkin scenen sisäpuolelta. Niin ikään paremmaksi pistetään kaikenmaailman Kirkkopalovaroituksista tahi muista vastaavista hupiprojekteista.

Juu, ja tässä biisissä on sitten eirttäin hauska humppabasso...

When the Wild Wind Blows / Iron Maiden

 

Taas Iron Maidenia. Uuden levyn avausraita El Doradon kuuntelin “Kanerwalan piikkiin” jo aiemmin, ja nyt on eeppisen päätösraita When the Wild Wind Blows:n vuoro. Kaverin pyynnöstä otin syyniin sitten tämän levyn päättävän eepoksenkin, vaikken ole albumia itse kokonaan edes kuullut. En siis osaa sanoa, miten hyvin tämä biisi palvelee kokonaisuutta, jonka osana se on.

A Matter Of Life And Death (2006) oli täynnä ylipitkiä biisejä, joita kutsuttiin progeksi… tai siis ainakin Steve Harris halusi niitä sellaiseksi kutsua. Nyt uudella albumilla homma toimii kuulemma paremmin, mutta onhan Maiden tehnyt pitempiä biisejä aiemminkin. When the Wild Wind Blows sijoittuu laadullisesti jonnekin Rime of the Ancient Marinerin ja AMOLADin parhaimpien vetojen väliin.

Pandaluolassa on ollut juttua jo When the Wind Blows –sarjakuvasta ja –kirjasta, joista tämä kappale siis ammentaa inspiraationsa. Tämä postaus kuuluu tuohon samaan artikkelisarjaan. Linkeistä leffaan ja sarjakuvaan.

Grabgesänge / Lunar Aurora

Lunar Auroraa jo tulikin muisteltua, nyt myös kuunneltua. Weltengänger on saksalaisyhtyeen ensimmäinen kokopitkä vuodelta 1996. Tuotannoltaan varsin epäselvään levyyn on vaikea päästä sisälle, mutta musiikki on mainiota, melodistakin black metallia 1990-luvun puolivälin hengessä. Koska levyn äänimaisemaan on tungettu hirveästi kaikkea, on siitä välillä vaikeahkoa saada selvää ja senpä tähden tuo levy jääkin aavistuksen heikohkoksi kaikesta potentiaalisuudestaan huolimatta. Lunar Aurora on muutenkin aika pitkälti niitä bändejä, jonka musiikissa häiritsee aina jokin elementti, jonka korjaamalla levyt voisivat olla erittäinkin hyviä. Tässä tapauksessa juuri soundien suttuisuus. Hirviästi tästäkin haluaisi pitää, hienot kansitaiteet ja yleinen tyylitietoisuus kun erittäin mainiota luokkaa. Aikoinaan tuo Grabgesänge kolahti tulta levyltä parhaiten, nyt myös Schwarze Rosen sekä Conqueror of the Ember Moon toimivat myös ihan mainiosti.

Alkuperäistä cd-versiota - kasetista tahi vinyylistä puhumattakaan - lienee hankalaa löytää mistään, joten jos joltain tuollainen kohtuuhinnalla joutaa, voipi ilmoitella. Vinyylipainoksesta en muuten edes tiedä, onko painettu yhtäkään? Uusintapainos eroaa vanhasta lievällä soundien kohentamisella ja tylsemmällä kansitaiteella, onpa sieltä napattu pois eräs jännä yksityiskohtakin...

Myöhemmin yhtye toki onnistuikin, ainakin Elixir of Sorrowilla ja Zykluksella luomaan juuri sellaista musiikkia kuin siltä ennen aina toivoikin kuulevansa. Pari viimeisintä levytystä eivät ole aivan samalle tasolle päätyneet, tosin hyviä levytyksiä ovat Mond ja Andacht nekin olleet.

Rikkaiden talot / Jukka Kiesi

 

 

Punk goes trubaduuri, again! Kyre & Duunarit –yhtyeestä tuttu kitaristi Jukka Kiesi tarttui noin vuosi sitten akustisen kitaran varteen ja äänitti meille läjän herkkiä lauluja, jotka saatiin kuultavaksi alkuvuodesta. Tässä biisissä Kiesi ihmettelee rikkaiden talojen autioitumista ja rahan tuomaa kiirettä kadunmiesmäiseen tyyliinsä.

Jo kerran Kiesin keikalla (Metalliauringon kaljateltassa) nähneenä voin sanoa, että livenä miehen biisit saavat uutta väriä ja särmää. Miehen biisit ja laulajanlahjat eivät ole täydellisiä, ja sitä liveolot vain korostavat. Mutta tämä Hectorin, Jyrki Nissisen ja Irwin Goodmanin välissä tasapainottelu on jotain rehellistä ja aitoa.

Beggars & Thieves / Greenrose Faire

Sitä tuli lauantaina oltua Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla ja samalla tuli todistettua livenä tällainen akti kuin Greenrose Faire. Bändi luonnehtii musiikkiaan keskiaikapopiksi, mutta eniten tuosta tuli mieleen rempseät irkkupop yhtyeet kuin varsinainen keskiaika. Hyvä keikka kuitenkin, mukavan reipasta tunnelmaa. Jo ennen kuin yhtye heitti keikkaa, kauppasi kosketinsoittaja minulle tuota päivän kappaleen mukaan nimettyä EP:tä. Pikaisen tarkastelun tuloksena ostinkin tuon, hinta kun oli varsin inhimilliset viisi euroa. Eniten kiinnitin huomiota kitaran puuttumiseen, tosin mandoliini kuitenkin löytyy. Plussaa tulee myös viulusta ja mainiosta laulusta. Syntetisaattori kuulostaa kuitenkin välistä hieman liian juustoiselta makuuni. Keskiaika saisi olla jotenkin enemmän edustettuna; nyt kuulostetaan paikoin liian popilta. Kansanperinne soittimia vain lisää repertuaariin niiden pillien lisäksi niin silläkin jo saisi heti parempaa jälkeä.

Olipa nuilla markkinoilla toinenkin pelimannijoukkio soittelemassa nimittäin jo aiemminkin livenä todistettu Tapio Mattlarin luotsaama Ancient Bear Cult. Tuo yhtye pohjaakin sitten jo aivan kansanmusiikkiin ja soitinkatraassa löytyy: mm. kampiliiraa, jouhikkoa, bouzokia ja tuohihuiluja erinäisiä shmamaanirumpuja unohtamatta. Varsin shamanistista oli soittonsakin, joka - varsinkin - sahtituopillisen jälkeen vaivutti lähes transsin omaiseen tilaan.

Huumekeskustelu I / Pax Americana

Pax Americana oli yksi Suomen ehdottomasti omaleimaisimmista punk-yhtyeistä. 2000-luvun alussa vaikuttanut yhtye ei ehkä eronnut niin dramaattisesti Olotilasta tai “Alakulttuurin Kusipäistä”, joissa molemmissa vaikuttivat herrat Piipponen ja “Satru” Saraste. Näistä yhtyeistä on sittemmin puhuttu “piippospunkkina”, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua “satrupunkista”, johtuen Satrun saksofonin soittamisesta ja sen tuomisesta olennaiseksi osaksi näiden yhtyeiden musiikkia.

Päivän kappaleeksi valikoitunut Huumekeskustelu I tuo esille kaikki Pax Americanan parhaat puolet: saksofonin, hyvät biisit ja kantaa-ottavat sanoitukset. Se löytyy bändin viimeiseltä vinyyliseiskalta (Pax Americana ei muussa formaatissa musiikkiaan elinaikanaan julkaissut) Rock Against War Against Terrorism, vuodelta 2005. Nyt biisin saa kuultavakseen bändin diskografia-ceedeeltä.

October Moon / Mystic Circle

Vielä ei ole lokakuu, mutta kuutamo kylläkin ja kaikenlisäksi olen taas kuunnellut vanhoja metallilevyjä ajalta jolloin kaikki uusi musa vielä tuntui joltain. Mystic Circle tuli vastaan kun polttelin erään kaverin isoveljelle joitain cd-levyjä. Tärkeimpänä tuon toimituksen ohessa tutustuin myös Lunar Auroraan ja vähäisimpänä Abaddon Incarnateen. On mukavaa huomata, että varhaisimpiin levyihini liittyy mitä erinäisempiä muistoja; muistan lähes poikkeuksetta mistä ostin ne tai missä olin jotain uutta yhtyettä kuullut. Nykyään musiikkia tulee ostettua paljon enemmän kerralla ja ostokokemus on arkipäiväistynyt jopa epämukavalle tasolle, tosin vieläkin tulee odoteltua postilaatikolla levypaketin saapumisia.

Sitten varsinaiseen kappaleeseen: Saksalainen Mystic Circle soittaa siis syntikkapitoista black metallia ja tämä kyseinen biisi on bändin debyytin Morgenröten [1996] ajoilta. Tuolloin tämäkin yhtye kuulosti vielä varsin varteenotettavalta. Levyn kappaleet ovat melkolailla sitä tavanomaista kaavaa pitkin eteneviä, mutta lajissaan varsin kelpoa tavaraa, ajalleen tyypillisesti naislauluilla ryyditettynä tottakai. Vajaan kymmenen vuoden takaisen The Great Beastin jälkeen en ole bändin musiikkia kuullut, mutta kaikesta päätellen - kansikuvia myöten - on homma päässyt lepsumaan tylsän moderniksi hutuksi. Tuo siis otaksumana, selvää on ehkä jossain vaiheessa otettava, ei vaan oikein jaksa kiinnostaa.

Oo siellä jossain mun / PMMP

 

Tämä biisi taisi olla ensimmäisiä PMMP:n biisejä, joiden myötä bändi voitiin ottaa vakavammin Rusketusraidat-renkutuksen jälkeen. Oo siellä jossain mun on yksi Paulan ja Miran Molempien Puolien lukuisista erobiiseistä. Hyvä biisi onkin, mielestäni PMMP on parhaimmillaan juurikin näissä mollivoittoisissa kappaleissa. Harmi, että minulla kesti jonnekin vuoteen 2008 asti tajuta tämä, mutta kiitos “Viralan Vikernesille” mielipiteisiini vaikuttamisesta. Ja vasta nyt olen kuuntelemassa Kovemmat kädet –albumia kokonaisuudessaan.

Youtube tuntuu olevan täynnä toinen toistaan paskempia livevideoita tästä biisistä, joita bändiä fanittaneet teinit ovat pokkarikameroillaan tai pahemmassa tapauksessa kännykkäkameroillaan ottaneet. Äänenlaatu on mitä on eikä kuvassakaan ole hurraamista. Laitoin tämän sepustuksen yhteyteen “virallisemman” version Buusteri-ohjelmasta, joka on sentään ammattikameroilla kuvattu.

Deathaura / Sonata Arctica

Tänään musiikillisen annoksen tarjoilee kemiläinen Sonata Arctica powerillaan. Kyseinen kappale on tuoreelta The Days of Grays albumilta. Edellinen levy Unia toi yhtyeen takaisin laadukkaampien yhtyeiden joukkoon, mutta nyt ei valitettavasti enää päästä ok tasoa paremmaksi. Tällä levyllä on kuitenkin muutama mainio tsipale, päivän kappaleen lisäksi No Dream Can Heal a Broken Heart ja levyn intro Everything Fades to Gray ovat varsin kelpoja biisejä. Loppu levy koostuu peruskauran lisäksi täytteestä.

Deathaura itsessään on ensimmäinen varsinainen kappale heti intron loputtua. Yhtyeen mittapuulla tämä on pitkähkö kappake, noin kahdeksan minuuttia eli monipuolinen ja -osainen luomus on siis kyseessä. Yhteistä tälle ja sille toiselle hyvälle kappaleelle on Johanna Kurkelan laulamat vierailijalaulut, jotka pienen totuttelun jälkeen tuovat erittäin tervetulleen lisän näihin biiseihin. Erityisesti tästä jää myös mieleen loppupuolen oivalliset melodiakulut niin kuin mahtava hyräilykin. Ja kuten Indicassakin, on tässäkin jotain taianomaista fantasiamaailmoiden välistä ilmapiiriä havaittavissa.

Hellfire / Armour

 

 

Välillä kaikista uskottavimmatkin black metallistit pukeutuvat tiukkoihin nahkapöksyihin ja käyttävät kajalia. Lappeenrantalaiset, erinäisissä black metal –bändeissä vaikuttaneet hörhöt ovat saaneet toteuttaa Armourin metalliristiretkeä jo useamman vuoden ajan, ja vuoden vaihteessa julkaistiin jo ensimmäinen täyspitkäkin.

Bändin itsensä mukaan nimetty albumi on rehellistä heavy metallia 80-luvun hengessä, ja Hellfire on yksi levyn lukuisista hittibiiseistä. Mikään täysin tuore tuttavuus ei ole kyseessä, sillä Hellfire on esiintynyt jo aiemminkin yhdellä bändin vinyylijulkaisuistakin. Olen tätä kirjoittaessa vasta kuuntelemassa tätä albumia ensimmäistä kertaa läpi, ja joitakin satunnaisia koukkuja lukuun ottamatta vain nämä vanhat biisit (= tämä ja Heavy Metal Drinkers) ovat erottuneet joukosta.

Lilja's Lament / Indica

Jatkamma jo kertaalleen tällä sivustolla kappaleen tarjonneen Indican voimin. Sain vihdoinkin yhtyeen englanninkielisen albumin käsiini. Aiemmin tuli nillitettyä tuosta kielenvaihdosta ja toivon edelleenkin että moinen temppu osoittautuisi vain väliaikaiseksi. Tuolla levyllä on kuitenkin joitain aivan täydellisenkin onnistuneita käännöksiä, joista parhaimpana esimerkkinä tämä Lilja's Lament eli entinen Rannalla, joka alun perin löytyy yhtyeen toiselta levyltä. Jonsun laulut tuovat hieman mieleen Kate Bushin tulkinnan, eikä ihme, sillä yhtye soittanut kyseisen mestaritulkitsijan Wuthering Heightsia keikoillaan. Tuosta kappaleesta paistaa myös mukava musiikaalihenkisyys, mikä pätee muihinkin albumin rauhallisiin kappaleisiin. Mieleeni luikertavat tietenkin myös Disneyn tarinat, saduistahan tuossa kappaleessa lauletaan.

Tämä uusi albumi siis koostuu täysin vanhoista kappaleista, englanniksi käännettyinä ja uudelleen sovitettuina. Muita pirullisen loistokkaita lohkaisuja edellä mainitun ohella ovat Eerie Eden [Vettä vasten] sekä levyn nimikkobiisi A Way Away [Nukkuu kedolla]. Yhteistä näille parhailla kappaleille on juuri se utuisuus ja taianomaisuus johon alun perin yhtyeessä ihastuinkin, ovathan nämä niitä parhaita kappaleita myös suomenkielisinä. Kuten arvata saattaa, koostuu loppu levy niistä rivakammista "hittibiiseistä", jotka eivät koskaan ole vetäneet vertoja loistavimmille utuiluille. Mukiinmeneviä ovat kuitenkin Islands of Light [Vuorien taa], Precious Dark [Pidä kädestä] sekä In Passing [Valoissa].

Nillittämän täytyy vielä levyn tuotannosta, joka ajalle tyypillisesti on varsinaista soitinten sekamelskaa, nimen omaan nopeissa, täyteen ahdetuissa kappaleissa. Rauhalliset virret toimivat onneksi mallikkaasti. Yleisesti ottaen kitarat eivät erotu tarpeeksi muusta musiikin massasta ja rummut kuulostavat varsin kolkoilta. Jonsun laulut on miksattu melkolailla pintaan jättäen muun musiikin tasaisen harmaaksi massakasi taakseen. Uudet sovitukset ovat kyllä mainioita, mutta sinfonia orkesterin ja rock-musiikin yhteen sovittaminen on tuotannollisesti ilmeisen hankalaa.

I Shot the Sheriff / Lapko

 

Olen vastikään kiinnostunut Lapkosta, johtuen uuden levyn julkaisusta keväällä ja Ilosaarirockin keikasta, jolta yllä olevan kuvan olen ottanut. Aiemmin en ole hirveästi perustanut bändistä ja varsinkaan Ville Maljan äänestä, mutta elämä voittaa ja jos nyt en suoranaisesti pidä siitä, niin ainakin siedän sitä.

I Shot the Sheriff on singlelohkaisu A New Bohemia –albumilta. Tätä kirjoittaessa kuuntelen tuota albumia, mutta ainakaan vielä se ei ole täysillä vakuuttanut. Ensimmäinen kuuntelukertakin on tosin vasta menossa, joten ei ihmekään jos eivät biisit tahdo vielä kunnolla erottua toisistaan. Biisillä ei ole nimen ohella mitään tekemistä The Wailersin hittibiisin kanssa, mikä on kyllä hemmetin kova biisi.

Täältä tullaan kuolema / Unhola

 Ja pimeyden muinaisten polkujen tutkiminen jatkuu edelleen, tällä kertaa Uudenkaupungin metsissä. Täältä tullaan kuolema on ehkä paras kappale koko Unholan historiassa ja siksipä täytyykin oikein ihmetellä miksei tätä kappaletta julkaistu sillä ainokaisella kokopitkällä? Tämä järjestyksessään toisen Mustan syvyyden tuulet... [1997] demon kolmas raita omaa sellaiset riffit, notta huh! Ensimmäistä demoa en ole kuullut, mutta kaikki muu yhtyeen tuotanto ei ihan vedä vertoja tälle, vaikka mainiota, sitä melodisempaa, black metallia onkin.

Unholaa itseään on aina vaivannut tai sitten siunannut, miten sen sitten ottaakin, tietynlainen humoristinen lähestymistapa musiikkiinsa. Vai mitä sanotte ensimmäisen levyn aikaisesta mainoslauseesta: 8 biisiä puhdasta pahuutta! tahi kappaleiden nimistä kuten Megakuolema tai Puhtaasti pahoja. Oli miten oli, tämä yhtye on kuitenkin tehnyt urallaan laadukasta musiikkia. Tuo albumi jäi yhtyeen viimeiseksi tuotokseksi ja sekin on julkaistu jo kymmenen vuotta sitten. Niin se aika rientää.

Raptori / Mana Mana

 

Mana Manan pitäisi olla kaikille tuttu. Tuo Otra Romppasen ja Jouni Mömmön yhteistyölle pohjautunut bändi levytti Mömmön elinaikana vain vähän materiaalia, joka on sitäkin legendaarisempaa. Yleisesti ottaen bändin viimeistä singleä – Raptoria vuodelta 1991 – ei sellaisena pidetä.

Huuruisista mielisairaus-lyriikoista siirryttiin huuruisiin hyvinkääläistennälvimis-lyriikoihin. Suomenkielinen rap oli tosiaan saapunut MC Nikke T:n, Pääkkösten ja tietenkin myös Raptorin johdolla, ja tällehän Mana Mana hieman naureskeli. Tai sen käsityksen näistä harvinaisen sekavista sanoituksista saa. Hittolainen, tämä biisihän on jopa näennäisen pirteä verrattuna Totuus palaa –albumin (1990) ahdistavimpiin hetkiin. Taisi Mömmöllä mennä heikosti jo tässä vaiheessa, vaikka mielestäni tämä biisi ei ole niin kauhea kuin mitä yleensä sanotaan!

PS: Raptoria löytyy hyllystä, Pääkköset on tällä hetkellä arvioitavana. MC Nikke T taas on tuttu vain joidenkin satunnaisten biisien kautta.

Kuolleen maan varjossa / Usva

Usva nimisiä yhtyeitä löytyy Suomesta ainakin kolmen kappaleen verran, joista kaksi on (tai siis oli) keskittynyt soittamaan black metallia ja yksi ambientia. Tämänkertainen kappale kuuluu Lappeenrannan Usvalle (se toinen oli Kempeleeltä), joka tunnetaan BlackGoat Gravedesecratorin entisenä yhtyeenä, nythän miehellä on Goatmooninsa, jonka kaikki mustaan metalliin vihkiytyneet tuntenevatkin. Vastikään on myös julkaistu split-levyn Re-Desecrating the South Carelian Graves toisen suomalaisen black metal bändin Dracon kanssa. Tuo split sisältää molempien bändien demot ja joitain treenikappaleita samoissa kansissa. Demoja pidemmälle eivät nämä yhtyeet koskaan päässeet, kuten ei myöskään kempeleen Usva, mutta kuten jo monta kertaa aiemmin on tullut todettua, ei siihen olisi mitään sen kummempaa musiikillista estettä ainkaan ollut. Vanhojen suomi-black metal hauta-arkistojen kaivaminen ei siis nytkään ole ollut turhaa.

Tästä biisistä jää erityisesti varsin possessoiva bassoraita mieleen, mikä soikin koko eilisen pitkähkön pyöräreissun ajan kalloni sisällä jouduttaen matkaa mainiosti. Tämä kappale löytyy kummaltakin demolta, enkä tiedä kumpi versio kuuntelemani lahkoisu on kumpaisenkin ollessa melko lailla saman mittaisia. Oma kappaleeni on siis peräisin The Lost Art of Goat Perversion nimiseltä kokoelmalta, joka sisälsi tukun suomalaisia demoasteen yhtyieden kappaleita. Osa noista bändeistä oli muuten aivan hirvittävää kuraa, mutta joukossa oli tämän Usvan lisäksi myös muita parempia nimiä kuten Solgrav, Mirzadeh, Scarecrow sekä Shadowsphere, joka nyttemmin tunnetaan nimellä Varjopiiri. Samaten Solgrav on nykyisin suomentunut Auringon Haudaksi.

Kylmä Sotilas / Kylmä sota

Puntalaan liittyy tämäkin kappale. Ostin Kylmän Sodan uuden kaksitoistatuumaisen levyn, ja tarkoituksenani oli katsoa bändin keikkakin. Keikka tosin jäi näkemättä sateen ja viinintinttaamisen takia eräiden festarivieraiden Pajeron tavaratilassa (!), hyvässä seurassa totta kai. Onneksi olen nähnyt bändin jo useamman kerran lavalla, joten eipä tuo tämänkertainen menettäminen nyt hirveästi harmita.

Kylmän Sodan uusin kaksitoistatuumainen on edelleen Disclose –hengessä tuotettua säröhelvettiä, tosin nyt on soundit ruuvattu miellyttävimmiksi. Kylmä Sota on varmaan tämän hetken paras suomalainen bändi, joka soittaa d-beatia, se käy ilmi jo tästä tehokkaasta Kylmä sotilas –biisistäkin.

Henkien Hetki / Muinainen Ruhtinas

Tänään tunnelmoidaan taas mustan metallin parissa. Paikkansa lunastaa yhden miehen aivoitus, Muinainen Ruhtinas kappaleellaan Henkien hetki. Kyseinen kappale on erittäin tarttuvalla riffillä varustettu ja saa kyllä ja takuuvarmasti jalan vipattamaan. Tuo Tuskanvuorten valtaistuin -demo on kokonaisuudessaankin varsin mainiota tavaraa, sanoisinko 2000-luvun parasta laatua Suomen saralla. Vaikka yhtyeen nimi kalskahtaa aluksi hieman huvittavalta, ei musiikki ole lainkaan hassumpaa, varsin hyvää ja ennen kaikkea tarttuvaa black metallia itse asiassa. Nimenä tämä tuskin on kovinkaan monella tuttu, mutta ehkäpä Perisynti -niminen bändi sanoo kuitenkin jotain. Krimn V. on nimittäin juuri tuon edellä mainitun imatralaisyhtyeen toinen puolikas. Musiikillisesti - ja varsinkin saundillisesti - Muinainen Ruhtinas kuulostaa hyvin pitkälti samanlaiselta kuin edellämainittu.

Bändi on julkaissut ainoastaan yhden kasettidemon 2000-luvun puolenvälin jälkeen. Uutta julkaisua olisi toki mukava kuulla, mutta yhtyeen aktiivisuudesta ei ole hajuakaan. Perisynti sen sijaan julkaisi uuden EP:n tänä vuonna ja ensi vuodellakin on jotain ilmeisesti luvassa.

Kallioon / Pertti Kurikan Nimipäivät

Euforia alkaa pikku hiljaa tasaantumaan… siispä tongitaan entistä enemmän menneen viikonlopun muistoja. Yksi etukäteen mielenkiintoisimmista keikoista Puntalassa tuli Pertti Kurikan Nimipäiviltä. Bändi ei keksi musiikillisesti mitään pyörää uudestaan, mutta tämä pelkästään kehitysvammaisista koostuva bändi soitti nyt ensimmäisen keikkansa Puntalassa, vaikka Vastavirralla bändi on totuttu jo näkemäänkin.

Tjoo, eli itse biisihän ei ole tosiaan mikään mestariteos, mutta eipä sen tarvitse sellaista ollakaan, jotta onnistuu tekemään tarttuvaa materiaalia, tosin siitä en tiedä onko Kalliossa nyt ihan niin hyvä olla, vaikka itsekin vierailen siellä aika ajoin. Ehkä olen sanonut tämän aiemminkin, mutta pitää nostaa hattua Pertti Kurikalle ja kumppaneille sinnikkyydestä ja suorapuheisuudesta, onhan bändi jo omien Myspace-sivujensa mukaan “Disabled punk rockia”.

Heikot sortuu elon tiellä / Vandaalit

Kesäisten aktiviteettien takia juttujen kirjoittelu on ollut hajanaista, mutta eipä oteta siitä paineita. Pikkuisen tauon jälkeen yllätän laittamalla soimaan vanhaa suomi-punkkia, nimittäin Vandaaleja. Olen aikoinani aloittanut musiikinkuuntelijan "urani" Klamydialla yhdeksän vanhana. Melko nopeasti mukaan tuli muutakin punkkia, pidin mm. Terveistä Käsistä ja Rattuksesta jo kymmenen vuoden ikäisenä. Kuuntelin tuolloin paljon kaikenlaisia suomirock-kokoelmia, joista myös nämä Vandaalit tulivat tutuiksi. Kyseinen kappale toimii itselleni yhtyeen musiikista parhaiten, tosin varsinaisesta renkutuspunkista on menty jo askel eteenpäin, tuo siis vuonna 1982.

Vandaalit ovat edelleen voimissaan, tosin yhtye on kerennyt uransa aikana lopettaakin monta kertaa. Harvat seitsemänkymmentäluvulla aloittaneet punk-poppoot ovat edelleen voimissaan, saatikka tekevät yhtä tinkimätöntä musiikkia kuin kulta-aikanaan. Varsin kunnioitettavaa on siis tämä.

Punkista tulikin mieleeni, notta täytyisi lukeman tuo melko tuore Hilse -opus suomalaisen punkin historiasta. Uusista bändeistäkään ei juuri muutamaa tapausta lukuunottamatta ole varsinaista tietoa, tosin Piparnakkelilla taitaa olla sitäkin enemmän. Asia tulee korjata kunhan inspiraatio iskee...

Ulls / Infäme

Oli niin kova Puntala, että päähäni ilmestyi ylimääräinen reikä samaan aikaan kun nahat lähtivät päästäni ja se irtosi ruumiistani. Tuo tapahtuma saatiin taltioitua Infämen kakkoslevyn kanteen, jonka julkaisi neljä eri lafkaa vuonna 2009, joukossa kotoinen Kämäset Levyt. Nyt kun olen jokseenkin palannut maan pinnalle, niin voin jo kirjata jotakin menneestä viikonlopusta ylöskin.

Espanjalainen Infäme oli varmaan suurin yksittäinen, viikonloppuna koettu “ahaa” –elämys. Ensin näin bändin Puntala Warm-Upissa Hämeenlinnan Suistolla, sitten perjantaina itse Puntalassa. Voi hemmetti, että tämä Terveiden Käsien, Iron Maidenin ja Ricky Martinin ristisiitos maistui! Ostin jopa bändin molemmat albumit saman viikonlopun aikana, eivätkä tulleet edes kalliiksi. Tämä kakkosalbumin kakkosraita Ulls on sellainen mahtikipale, jonka kaltaisia biisejä tarvitsee aika ajoin muistuttamaan siitä tunteen palosta, joka rintaani syttyy hyvän punkin soidessa…

The Land of the Troll / Behexen

Tämänkertainen löytö osuu vuoden 1997 tienoille, jolloin hämeenlinnalainen Lords of the Left Hand -niminen black metal bändi oli muuttanut nimensä nykyisin varsin tunnettuun Behexeniin ja julkaissut ensimmäisen demonsa tällä nimellä. Eternal Realm on demonakin hieman erilaista tavaraa - niin oli myös aiempi Reality Is in Evilkin - kuin minkälaisena Behexen nykyään tunnetaan. Musiikki on enemmänkin sukua juuri tuohon aikaan jopa buumiksi nousseen melodisen black metallin kaltaista mäiskettä. Sitä syntikkaa on siis luvassa ihan reiluinkin vedoin, vaikka musiikissa sentään pysyy tietty raakuus, eikä mitään Dimmu Borgirin tapaista sentään ole luvassa. Muutenhan tuo onkin varsin tyypillistä suomalaista black metallia, siltä parhaasta päästä toki. Äänimaisema on karkea, mutta tarpeeksi selkeä, hyvin ajalleen tyypillinen kasettidemosaundi siis. Tuo kyseinen biisi on muuten ilmeisesti, ainakin osittain laulettu suomeksi, mutta kuten arvata saattaa, ei sanoituksia löydy sitten mistään. Mukava olisi nuitakin lukea, kun selvää muutamaa sanaa lukuunottamatta saanut tarpeeksi. Uusintajulkaisua siis kehiin, kaikki kolme demoa samaan nippuun. Sen verran kovaa kamaa ovatten kaikki, että tuon ansaitsisivat.

Silver Moon / Aske

Jos oli Piparnakkeli tutkinut vanhoja kraut-rock kammioita, olen minä tehnyt omaa odysseiaani vanhojen suomalaisten black-, death- ja thrash metalli yhtyeiden demojen parissa. Aikaisemmassa postauksessani hehkutin Vornat -nimistä black metal bändiä, joten nyt on aika kiinnittää huomiota samassa skenessä operoinutta Askea kohtaan. Metal-Archivesin mukaan yhtye on ollut kasassa jo vuodesta 1991 ja julkaissut kaksi demoa; Goatfuck [1997] sekä Saatan Legio [1998], priima kamaa molemmat. Nuo demot on julkaistu melko tuoreeltaan myös CD:nä. Treeninauhaa on julkaistu ainakin vuonna 1996, kiva olisi tuotakin kuulla.

Tyylillisesti Aske on hyvin ajalleen ominaista black metallia. Jopa syntetisaattoriakin löytyy, mutta vain mausteena. Tuotanto ei ole sieltä kaikkein rupisimmasta päästä ja toimii varsin mainiosti. Päivän biisi löytyy vanhemmalta Goatfuck demolta, joka, nippa nappa, kuulosti paremmalta kuin seuraajansa. Tutustumisen arvoisia hautakammion helmiä!

Mixet tahdo olla mun kaa / 2. Maanantai

 

Valitettavasti (?) tässä on Hausjärven Oitin suurin lahja musiikkimaailmalle: 2. Maanantai, joka sai hetkellisesti suurta suosiota vuoden 1994 tienoilla. 2. Maanantai on lähes joka osa-alueella ysäriä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Päivän kappaleen piti olla tyystin toinen laulu, mutta jo tämän suunnattoman ärsyttävästi nimetyn Mixet tahdo olla mun kaa –renkutuksen on tyhjänpäiväisillä sanoituksillaan, mieslaulajan monotoni-äänellään ja eurodance-meiningillään haitannut muita kirjoituksiani jo sen verran pahasti, että sen aiheuttama turhautuminen on pakko purkaa ulos jotain kautta. Ja tämä kauhukabinetti valmistelee parhaimmillaan comebackia (ja nyt kun comebackeista puhutaan, niin samaa ilmeisesti suunnittelee myös Spice Girls. Taas.).

Jos Haudanusva saa tämän soimaan päähänsä ja vielä päivänsä pilalle, niin tehtäväni on suoritettu!

Luzifers Ghilom / Amon Düül II

 

Kuuntelin alkuvuodesta hieman Amon Düül II:ta, tuota psykedeelisen krautrockin edelläkävijää. Pandaluolaa varten on kirjoitettu (muttei vielä julkaistu) bändin debyyttialbumi Phallus Deistä (1969) arvio, arvelen sen ilmestyvän syksyllä. Nyt olen taas tehnyt musiikillista odysseijaa krautrockin huuruiseen ytimeen kuuntelemalla alan bändejä, joten tämä Luzifers Ghilom –niminen biisi on jälleen ajankohtainen. Introsta tulee jostakin syystä mieleen vielä 80- ja 90-lukujen taitteessa suomalaisessa televisiossa esitetyt itä-blokin lastenpiirretyt, siitä taas siirrytään protohevi-riffittelyn kautta suoraan psykedeliaan. No huh.

Bändin historiaan kuuluu taidekommuuni, ja sitä kautta myös löyhät kontaktit Baader-Meinhof-ryhmään. Amon Düül II ei Punaisen armeijaryhmän väkivaltaisia teesejä kannattanut, mutta tuo sivujuonne tekee bändin historiasta vain kiinnostavamman. Pitänee siis katsoa, jos löytäisi krautrockia käsittelevää kirjallisuutta jostakin…  Paskat mistään Lontoosta, Berliinissä vasta oli jotain!